|
Keulapurjeiden uudelleenjärjestely | ||
Seskarön hiekkarannalla on ns. äkkisyvä.. |
Hoyt-puomi Hoyt-puomi on amerikkalaisen Garry Hoytin kehitelmä fokkapuomista: puomi on laakeroitu etupäästään kannen tasoon siten, että se pääsee kiertymään noin 180o keulaharuksen tasossa. Puomia käytetään vakiona mm. Alerion Express ja Island Packet -veneissä. Rakenteen etuna muihin fokkapuomeihin ja st-fokka-ratkaisuihin verrattuna on, että keulapurje pysyy muodossaan eli taka- ja alaliikki sopivan kireällä myös avotuulilla. Näin purje vetää kunnolla myös avokryssillä, sivutuulessa ja sivumyötäiselläkin, missä tavallinen keulapurje kiertyy ja pussittuu. Näin puomi kompensoi osittain keulapurjeen pienempää kokoa. Lisäksi puomi on itseskuuttaava ja itse-spiiraava eli tuntuu yksinpurjehtijalle sopivan helppokäyttöiseltä. Puomi muistuttaa jääkiekkomailaa, jonka lapa on laakeroitu etustaagin taakse sijoitettuun tukipisteeseen. Esteettisistä arvoista voidaan tietysti keskustella. Sparcraftin valmistaman jälkiasennus-puomipaketin laakerijalka on ajateltu asennettavaksi kannelle (yllä kuva toisesta veneestä). Laakerijalkaan kohdistuu kohtalaisesti vääntöä. s/y MyWay:ssa kiinnitin sen kannen alapuolelle purjesäilöön asennettuun palkkiin, lähinnä koska näin rakenne on tukevampi kuin sandwich-rakenteinen keulakansi. Tuolla kohdalla on kannessa jo valmiiksi reikä tuuletusventtiiliä varten. Samalla puomi tuli vähän alemmaksi ja lähemmäksi kantta. Tukevan T-muotoisen palkkiristikon pulttaus vaatii vielä vähän virittelyä. Kiinnitykset voi myös purkaa sen enempiä jälkiä jättämättä, jos järjestely ei pitkän päälle tyydyttäisikään.
Hoyt-puomissa on kaksi säätöä: skuutti ('sheet'), jolla säädellään purjeen kulmaa, sekä alaliikin /skuuttikulmaan kiristys ('outhaul'), jolla säädetään purjeen muotoa. Keulapurjeena puomilla käytin ensin G3-genuaa vähän muokattuna. Seuraavaksi kesäksi sain mittoihin leikatun fokan, joka täyttää keulakolmion paremmin, ei kuitenkaan likikään niin hyvin kuin normaali kryssifokka. Puomi jalustetaan toiselle genua-vinssille ruorimiehen saataville. Jaluksen ja liikinsäädön köysien reitit menevät nyt keulakannen keskellä. Puomin kääntymiskulman ansiosta ei kaidevaijereita tarvinnut siirrellä. Wasa 55:n pitkähköä keulapulpiittia hieman lyhensin takaosastaan.
Genuat Päätettyäni Hoyt-puomin hankkimisesta jätin tiikkikannen remontissa genuan ja fokan skuuttikiskot kokonaan pois (esteettisistä syistä ja koska niihin kolhi aina varpaansa). Jos mieli sattuisi muuttumaan, keularullalle voi vaihtaa genuan ja kapeassa veneessä sen voi aivan hyvin jalustaa varvaslistaan laitetuilla plokeilla (tai ruuvata kiskot takaisin kanteen).
Kokemuksia Hoyt-puomista Useamman kesän kokemuksina voisi Hoyt-puomista sanoa seuraavaa:
Rullattava genaakkeri Aivan pintatuulilla, sitten kun fokan veto alkaa hiipumaan, keulalle laitetaan genaakkeri. Päädyin ensi vaiheessa Doylen UPS-purjeeseen. 65 neliön purje antaa mukavasti lisäpinta-alaa kevyen kelin purjehdukseen ja myös nousee kohtuullisen ylös. Aivan platlenssilla se genaakkerien tapaan vaatii 'hoivaamista'. Kun rullan köysiluuppi on vedetty valmiiksi paikalleen, purje rullineen on aika helppo laittaa paikalleen ja nostaa. Avaaminen tehdään sitloorasta, mikä on etu yksin liikkuessa. Legin lopussa sen voi rullata kiinni, laskea ja pakata taas pois tieltä kaidevaijeriin kiinnitettyyn kassiinsa. Rullalla ylhäällä sitä sen sijaan ei voi säilyttää laiturissa tai pidemmillä vastatuuliosuuksilla kun fokka otetaan käyttöön, koska tällä rullatulla purjemakkaralla on taipumus purkautua yläpäästään lepattamaan ikävästi tuulessa. Ratkaisu voisi olla vaihtaa purjeelle 'top-down' -rulla. Rullaksi valitsin aikanaan Facnorin genaakkeri-rullan, koska siinä voi rullausköyden asettaa lennossa rullalle ja irti. Muutamassa muussa mallissa rullausköysi on pysyvästi pujotettuna rullassa, mikä olisi hieman hankalampaa.
’MyWay’:n alkuperäinen osatakila on sen verran löysä, että se ei todennäköisesti kestäisi mastonhuippupurjetta ilman lisävahvistuksia. En kuitenkaan halunnut ainakaan vielä laittaa maston yläpäähän lisäsaalinkiparia tai viulustaagia. Mastontekijää konsultoituani nostin spinnun nostimen trissan mastossa 70 cm etustaakin ja barduunoiden kiinnityspisteen yläpuolelle. Näin genaakkeri on fokan etupuolella, mikä auttaa purjeen käsittelyssä ja puhtaan tuulenkin saamisessa. Jalustaminen tulee normaaliin tapaan spinnun vinsseille. Kevyen tuulen vastatuuliosuuksia varten on genaakkerin skuutteihin ilmeisesti lisättävä barberit, jotta purjeen yläpäänkin muoto säilyisi kunnollisena. | ||
Puomin laakerijalka on tuettu kannen alle |
|||
| |||